”Iiik!!!”Muistan ikui­ses­ti sen kil­jah­duk­sen. Ken­kä len­si kaa­res­sa kes­kel­le naa­pu­ri­pöy­dän taglia­tel­lean­nos­ta.

”Luu­lin että se oli lin­tu!” nai­nen huusi niin, että pas­tat oli­vat men­nä vää­rään kurk­kuun.

Tätä yhtä pien­tä tapaus­ta lukuun otta­mat­ta olem­me mie­les­tä­ni ravin­to­loil­le oikea aar­reark­ku. Tulem­me aina nel­jän poru­kal­la ja sii­nä mis­sä muut aikuis­vie­raat kiris­tä­vät kuk­ka­ron­nyö­re­jään pää­ruo­an jäl­keen, kat­som­me aina myös jäl­ki­ruo­ka­lis­taa – jos siis lap­set viih­ty­vät, ja näin ollen me van­hem­mat viih­dym­me.

Viron-mat­koil­la istum­me koko menun. Tilaam­me kah­vit ja mikä jot­tei kon­ja­kit­kin. Toki hal­vem­pi hin­ta, mut­ta ennen kaik­kea las­ten huo­mioi­mi­nen saa mei­dät kulut­ta­maan. Viros­sa jopa hie­noim­mis­sa ravin­to­lois­sa on lap­sil­le usein lelu­ja ja pii­rus­tus­pa­pe­ria. Kun lap­sil­la on puu­haa, he eivät mete­löi ja tör­mäi­le tar­joi­li­joi­hin.

Sik­si mei­tä ei muka halu­ta ravin­to­loi­hin. 🙁

Lap­set ovat jät­ti­mäi­nen koh­de­ryh­mä

Me per­heet olem­me ravin­to­loil­le iso koh­de­ryh­mä, vaik­kei sitä aina uskoi­si­kaan. Noin 40 % suo­ma­lai­sis­ta asuu per­heis­sä. 0–14-vuotiaita on noin 800 000. Tämä jät­ti­mäi­nen muku­la­lau­ma vai­kut­taa vah­vas­ti per­hei­den osto­pää­tök­siin, myös ravin­to­la­va­lin­toi­hin, vaik­ka me van­hem­mat ehkä toi­sin suun­nit­te­lim­me, kun lap­sia han­kim­me.

Muu­ta­mas­sa vuo­des­sa – paris­sa sil­män­rä­päyk­ses­sä – lap­set ovat täys­kas­vui­sia omi­ne kuk­ka­roi­neen ja lap­si­neen. Var­hai­set koke­muk­set ohjaa­vat kulu­tus­va­lin­to­ja vie­lä aikui­se­na­kin.

Me per­heet kulu­tam­me. Ai että me kulu­tam­me! Kulu­tam­me ruo­kaa, jää­te­löä, rahaa ja jos­kus, pahoit­te­len, her­mo­ja. Jos saam­me hyvää pal­ve­lua, me emme las­ke jokais­ta pen­nos­ta. Mei­tä voi suo­ra­nai­ses­ti riis­tää. Miet­ti­kää vaik­ka huvi­puis­to­ja!

Uuti­sot­si­kot väit­tä­vät, ettei mei­tä halu­ta ravin­to­loi­hin, mut­ta en usko! Vain har­val­la on varaa kiel­täy­tyä näin ison koh­de­ryh­män rahois­ta.

Pää­osin lap­set käyt­täy­ty­vät mie­les­tä­ni yleen­sä hyvin. He istu­vat nätis­ti, jos viih­ty­vät. He ter­veh­ti­vät – oma­ni­kin kier­tää välil­lä koko ravin­to­lan itsen­sä ja äitin­sä esi­tel­len ja pyy­tä­vät anteek­si, jos vaik­ka ken­kä len­tää. 😀

Ja ennen kaik­kea, he ovat lap­sia, joi­den on kum­min­kin ihan yhtä suu­ri oikeus käy­dä syö­mäs­sä kun­non ruo­kaa kuin aikuis­ten­kin.

Por­voon-vin­kit

Por­voos­sa suo­sit­te­len lap­si­per­heil­le Café Ron­goa ja Café Fan­nya, jois­sa ote­taan lap­set huo­mioon. Molem­mis­sa on pie­ni leik­ki­pis­te lap­sil­le. Ei kovin suu­ri, mut­ta sen ver­ran iso, että lap­set viih­ty­vät.

Tyt­tä­re­ni, 6, on Fan­nyn suu­rin fani, joka muis­taa kah­vi­lan lop­pue­lä­män­sä läm­min­hen­ki­se­nä paik­ka­na, kos­ka hän sai ker­ran vaah­to­kar­kin kah­vi­lan omis­ta­jal­ta. Miten pie­ni inves­toin­ti ikui­ses­ta uskol­li­suu­des­ta!